Aino Latva-Rasku
European Congress on Obesity eli ECO järjestettiin tänä vuonna Malagassa 11.–14.5.2025. Tapahtuma kokosi yhteen noin 3 500 osallistujaa, ja ohjelmaa järjestettiin pääasiassa viidessä samanaikaisessa sessiossa. Vaikka aikataulu toi väistämättä mukanaan päällekkäisyyksiä ja kiinnostavia luentoja jäi väliin, ilahduttavasti tallenteet tulivat katsottavaksi vuoden loppuun saakka.
Lääkehoidot: onko tarvittava tehokkuus jo saavutettu – seuraavaksi yksilöllisyys?
Lihavuuden hoidon suhteen tänä vuonna ei kuultu ainakaan itselleni uusia tuloksia. Useammallakin luennolla nousi esiin se, miten todennäköisesti jo nyt ollaan tilanteessa, jossa ei ole enää tarpeen kehittää tehokkaampia lääkityksiä lihavuuden hoitoon – usealla käytössä olevalla tai pian markkinoille tulossa olevalla valmisteella jo saavutetaan yli 15–20 % painonlasku. Olennaisempaa olisikin saada näyttöä lääkkeiden tehosta lihavuuden liitännäissairauksien (tyypin 2 diabetes, rasvamaksa, uniapnea, psykiatriset sairaudet) hoidossa, sekä pohtia, miten nopean painonlaskun aiheuttamia haittoja, lähinnä lihaskatoa, voidaan vähentää. Toisaalta GLP-1-lääkityksilläkään ei nähdä vastetta kaikilla potilailla, tai niiden käyttö ei onnistu esimerkiksi vatsahaittojen vuoksi. Vaikka suurin osa ihmistutkimuksiin edenneistä lihavuuden lääkehoidoista on edelleen semaglutidin rinnalle liitettyjä muita suolistohormoneja, tilaisuudessa kuultiin myös lupaavista ei-peptidipohjaisista ja ei-suolistohormonipohjaisista valmisteista, joten toivottavasti lääkevalikoima laajenee jatkossa entisestään.
Lisäksi selkeänä toiveena on jatkossa kehittää hoidon yksilöintiä, mutta kovasta tahtotilasta huolimatta vielä ei olla tilanteessa, jossa vastetta lihavuuden lääkehoidolle tai kirurgiselle hoidolle voitaisiin ennustaa luotettavasti kliiniseen käyttöön sopivilla mittareilla. Joka tapauksessa potilaan omalla toiveella tulee jatkossakin olemaan todennäköisesti suuri painoarvo hoitomuodon valinnassa, koska kaikki hoitovaihtoehdot edellyttävät pitkäaikaista, todennäköisesti loppuelämän kestävää sitoutumista.
Lihavuus on krooninen sairaus, joka vaatii pitkäaikaista hoitoa, onnistuuko lääkityksen lopetus?
Vaikka lihavuudesta puhuttiin ECO:ssakin kroonisena, etenevänä sairautena, jossa relapsit onnistuneiden painonpudotusjaksojen jälkeen ovat tavallisia, etenkin potilaiden ja myös useiden heitä hoitavien näkemys tuntuu eroavan tästä. Omassakin vastaanottotyössä tavallisemmalta tuntuu se, että tavoitellaan tiettyä painoa leikkauksen tai lääkityksen avulla ja kun tämä on saavutettu niin hoitoakaan ei enää tarvita. Niinpä vaikka GLP-1-lääkityksiä tulisi todennäköisesti jatkaa pysyvästi, tämä ei ole todellisuutta useimmille potilaille, koska laajoissa aineistoissa on todettu yli puolen lopettavan lääkehoidon ensimmäisten kahden vuoden aikana. Hoidon haitat, kustannukset ja ajan kanssa tehon heikkeneminen eivät enteile loppua tälle trendille.
Olisikin oleellista pohtia, miten lopettamista seuraavaa painonhallintaa voitaisiin tukea paremmin. Ei ole selvää näyttöä siitä, ketkä ovat suurimmassa riskissä painon takaisinnousulle, mutta ainakin alkuvaiheen nopea, hyvä vaste näytti enteilevän vähäisempää painonnousua myöhemmin. Painon uudelleen nousemiseen pettyneitä lohduttaa toivottavasti, että lopetuksen jälkeen lasku alkutilanteeseen jää kuitenkin tavallisesti noin 10 %:iin, joka riittää lieventämään merkitsevästi lihavuuden liitännäissairauksien riskiä tai helpottamaan näiden oireita – jään tosin odottamaan tuloksia pitkäaikaisemmasta seurannasta, jossa nähdään, pysähtyykö painonnousu todella tälle tasolle. Painnousua ehkäisemään tarjottiin liikunnan ja sitä kautta lihasmassan lisäämistä ja terveellisten ruokailutottumusten opettelua lääkityksen aikana. Lisäksi lääkityksen purun suhteen luennoitsijoilla oli kokemuksia annosvälin pidentämisestä ja annoksen hitaasta alaspäin titraamisesta. Lisäksi ECO:ssa esiteltiin useita painonhallinnan tukena käytettäviä mobiilisovelluksia, joiden avulla GLP-1-lääkityksistä saattoi riittää pienempi annos. Aika siis näyttää, saataisiinko digitalisaatiosta lisäapua lääkitysten purussa.
Relapsit lihavuusleikkausten jälkeen
Lihavuuden lääkehoitojen lisäksi lihavuuskirurgian jälkeen nähdään ajoittain riittämätöntä vastetta ja painonnousua pidemmän ajan jälkeen. Tätä pohdittiin kahdessa eri sessiossa: ECO:n sessiossa endokrinologien näkökulmasta ja ECO:n ja lihavuuskirurgisen yhdistyksen (IFSO) yhteissessiossa. Toistaiseksi ei tiedetä, minkä takia kirurgisen hoidon vaste jää vajaaksi tai miksi vaste menetetään myöhemmin, mutta ainakin pienempi muutos suolistohormonien erityksessä näyttää liittyvän pienempään painonlaskuun. Puhujilla oli eriäviä mielipiteitä siitä, mitä ensimmäisen epäonnistuneen leikkaustuloksen jälkeen tulisi tehdä: siinä missä kirurgi suositteli miettimään bypass-toimenpidettä pidemmällä ohituksella, sisätautilääkäri suositteli säästämään leikkauksiin käytössä olevat usein rajalliset resurssit ensimmäisiin toimenpiteisiin myös pidempiin ohituksiin liittyvien haittavaikutusten vuoksi. Joidenkin tulosten mukaan painonlasku lihavuusleikkauksen jälkeen aloitetun GLP-1-lääkityksen aikana vastasi painonlaskua potilailla, joille ei ollut tehty leikkausta, kun taas kirurgi arvioi lääkityksen hyödyn leikkauksen jälkeen selvästi vaatimattomammaksi. Jatkossakin on siis varmasti hyvä, että hoitovaihtoehtoja pohditaan sekä potilaan kanssa että moniammatillisessa tiimissä, mikäli vaste ensimmäisen leikkauksen jälkeen jää vajaaksi.
Miten lihavuus määritellään ja luokitellaan?
Ajoittain tiukkaa kommentointia kuultiin myös lihavuuden määrittelyä ja luokittelua koskevien tuoreimpien artikkelien suhteen (Busetto ym. Nature Medicine 2024: A new framework for the diagnosis, staging and management of obesity in adults ja Rubino ym. Lancet 2025: Definition and diagnostic criteria of clinical obesity). Jälkimmäisen artikkelin tarjoama tiukempi jako prekliiniseen ja kliiniseen lihavuuteen ei saanut kuulemillani luennoilla kannatusta, ja vaihtoehtona esitettiin mm. laajemmin terveyttä ja toimintakykyä kuvaavaa Edmontonin asteikkoa. Laajasti käytössä olevasta luokittelujärjestelmästä olisi ehdottomasti apua lihavuuden seurannassa ja esimerkiksi interventiotutkimuksia raportoitaessa, joten toivottavasti asiaan saadaan joskus selkeämpi konsensus. Lisäksi olisi tietysti tervetullutta lääkekorvattavuuskriteereitäkin ajatellen, että luokittelussa päästäisiin painoindeksiä ja tyypin 2 diabeteksen diagnoosia pidemmälle, mutta jäämme ilmeisesti odottamaan selkeämpää kannanottoa hoitovaihtoehtojen rajanvetoon.
Suomalaiset esillä!
Viimeisenä on vielä pakko nostaa esille se, että tilaisuudessa nähtiin jälleen upeasti monta suomalaista palkinnonsaajaa: professori Kirsi Pietiläiselle myönnettiin tunnustuksena pitkäaikaisesta tutkimustyöstä vuoden 2025 Obesity Prize for Excellence, ja hän piti upean luennon kokouksen ensimmäisenä päivänä. Lisäksi Turun yliopiston postdoc-tutkija Veera Houttu sai EASO:n nuoren tutkijan palkinnon Childhood Obesity -kategoriassa ja Itä-Suomen yliopistossa vastikään väitelleen Johanna Matilaisen väitöskirja palkittiin vuoden parhaana.
Kokouspaikkana Malaga oli upea ja järjestelyt olivat sujuvat, kotiin viemisinä tuli paljon intoa ja vinkkejä kliiniseen työhön sekä pitkä lista ideoita omiin tutkimusprojekteihin – kiitos matka-apurahasta Lihavuustutkijoille!
Aino Latva-Rasku
MD, PhD, postdoctoral fellow
