By Annika Santalahti

Vuoden 2025 Euroopan lihavuuskongressi (ECO) kokosi yhteen asiantuntijoita lihavuuden hoidon, diagnostiikan ja tutkimuksen eri aloilta aurinkoiseen Malagaan 11.–14.5. Kansanterveystieteilijälle kongressi tarjosi ajantasaisen kokonaiskuvan lihavuustutkimuksen viimeisimmistä innovaatioista sekä herätti ajatuksia siitä, kuinka jatkossa kuvaamme ja sanoitamme lihavuutta ilmiönä.

Ensikertalaisena ECO:ssa

Työskentelen tutkijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella, ja teen samanaikaisesti väitöskirjaa elintapojen sekä geneettisten ja metabolisten tekijöiden yhteydestä normaalipainon säilyttämisessä. Tämän vuoden konferenssiin lähdin Suomen Lihavuustutkijat ry:n myöntämän matka-apurahan turvin esittämään ravitsemusepidemiologista tutkimustani suolan saannin ja lihavuuden välisestä yhteydestä. Sen lisäksi että osallistuin ECO:n ensimmäistä kertaa, saavutin samalla tärkeän virstanpylvään nuorena tutkijana: pidin ensimmäisen konferenssiesitykseni ensimmäisestä tieteellisestä julkaisustani.

Kuva 1: Vasemmalla Ella Koivuniemi (Turun yliopisto), oikealla Annika Santalahti (THL)

Ajantasainen katsaus lihavuustutkimukseen

Tämän vuoden konferenssissa oli tarjolla kattavasti korkeatasoisia esityksiä säätelybiologiasta, lihavuuskirurgiasta ja uuden polven lihavuuslääkkeistä, jotka ovat olleet viime vuosina lihavuustutkimuksen kuumia perunoita. Esillä olivat myös tutut kestoaiheet mm. epidemiologian, ravitsemustieteen ja käyttäytymistieteiden aloilta. Lisäksi lapsia ja nuoria koskevia tutkimus oli nostettu yhdeksi neljästä konferenssiteemasta. Konferenssin tieteellistä viitekehystä tuki European Coalition for People living with Obesity (ECPO) -järjestön kokemusasiantuntijoiden potilasnäkökulma.

Monet konferenssiesitykset lähtivät toteamuksesta, että lihavuus ei ole yksilön vika tai heikkous, vaan monimutkainen biologinen ilmiö ja yhteiskunnallinen ongelma. Nykyaikainen ymmärrys lihavuudesta säätelyjärjestelmän häiriönä ja kroonisena sairautena haastaa sadan vuoden takaisia käsityksiä muun muassa energiatasapainomallin ylivertaisesta merkityksestä painon säätelyssä. Tämä kehityskulku on ollut omiaan siirtämään kiinnostuksen suolistohormonien, rasvakudoksen ja hypotalamuksen säätelyn tutkimiseen. Tämä on näkynyt myös Helsingin yliopiston lihavuustutkimusyksikön työssä, josta Kirsi Pietiläinen piti konferenssin avausluennon. Erinomaisessa esityksessä demonstroitiin, kuinka tutkimusryhmän vuosikymmenien pitkäjänteisen tutkimustyön oivallusten ja innovaatioiden avulla on kehitetty entistä vaikuttavampaa, potilaslähtöisempää ja empaattisempaa lihavuuden hoitoa. Tästä kehityksestä voimme suomalaisina olla ylpeitä.

Kuva 2: Playa de la Malagueta

Suomalaistutkijat estradilla

Runsaasta ohjelmatarjonnasta johtuen päällekkäisiä luentosessioita oli runsaasti. Omaan ohjelmaani valikoin erityisesti epidemiologian, kansanterveystieteen ja ravitsemustieteen näkökulmiin painottuvia esityksiä. Kävin kuuntelemassa myös biologisia säätelymekanismeja koskevia esityksiä perustieteiden pääteemasta – nämä osoittautuivat konferenssin kiinnostavimmiksi esityksiksi. Osasin etukäteen odottaa suomalaisten lihavuustutkijoiden olevan ECO:ssa tänä vuonna hyvin edustettuina. Odotukseni ylittyivät, sillä kaikkiaan kolme suomalaista tutkijaa palkittiin työstään lihavuustutkimuksen parissa. Helsingin yliopiston kliinisen metabolian professori Kirsi Pietiläinen vastaanotti EASO:n ja Novo Nordisk Foundationin palkinnon merkittävästä työstään rasvakudoksen mitokondriotutkimuksen parissa. Toisena konferenssissa palkittiin post doc -tutkija Veera Houttu työstään lasten lihavuustutkimuksen parissa. Kolmantena palkinnon vastaanotti post doc -tutkija Johanna Matilainen parhaasta väitöskirjasta. Suuret onnittelut kaikille palkituille!

Puhetta suolasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kansanterveystieteilijöiden ja ravitsemustutkijoiden keskuudessa ollaan herätty tarpeeseen nostaa väestön suolan saanti uudelleen osaksi julkista terveyskeskustelua, sillä väestötutkimusten perusteella suomalaisten suolan saanti on edelleen suosituksiin nähden runsasta. Suolan saannin ja terveyden välisistä yhteyksistä on Suomessa tehty niukasti tutkimusta viime vuosikymmeninä, mikä on osaltaan voinut vaikuttaa keskustelun tyrehtymiseen. Aloittaessani laitoksella korkeakouluharjoittelijana ja graduntekijänä vuonna 2022, sain mahdollisuuden ryhtyä työstämään tutkimusta suolan saannin ja lihavuuden välisestä yhteydestä FinTerveys 2017 -aineistoon perustuen. Sittemmin olen työssäni päässyt perehtymään syvällisemmin väestötutkimusten biologisiin näyteaineistoihin ja niiden jatkokäyttöön, sekä jatkanut väitöskirjatutkimuksen parissa painonhallintateemassa.

Konferenssin toisena päivänä pidin 15 minuutin suullisen esityksen toisessa isoista auditorioista. Tutkimuksen varsinaisen pääteeman lisäksi halusin esityksessäni nostaa esille suolan saannin mittaamisen menetelmiä ja haasteita. Tilaisuuden ajatteleminen nostattaa vieläkin sykettä, vaikka itse esitys sujui voimakkaasta jännittämisestä huolimatta varsin kohtalaisesti. Vaikka esiinnyin session viimeisenä myöhään iltapäivällä, jaksoi yleisö esittää minulle kysymyksiä. Myös tiedotusvälineet ovat olleet kiinnostuneita tutkimuksestani, ja erään amerikkalaismedian kanssa olemme jo sopineet haastattelusta sitten, kun tutkimukseen perustuva artikkeli on vertaisarvioitu ja julkaistu. Tulevia konferensseja ajatellen pyrin jatkossa panostamaan esityksen yksinkertaiseen, mutta kiinnostavaan visualisoitiin sekä luontevampaan esiintymistapaan. Nämä osoittautuivat itselleni tärkeiksi tekijöiksi muiden esityksiä kuunnellessa, sillä pitkät konferenssipäivät asettavat haasteita keskittymiskyvylle.

Kuva 3: Malagan vuoristoa ja rantaviivaa

Konferenssit ammatillisen kehityksen tukena

Kokoavan teeman ympärille keskittyneet monitieteiset konferenssit ovat mielestäni erinomainen tapa pitää yllä ajankohtaista kokonaiskuvaa oman tieteenalan tai siihen keskeisesti liittyvän teeman kehityksestä. ECO:ssa on perinteisesti ollut esillä runsaasti kliinisen potilastyön näkökulmasta relevantteja esityksiä. Vaikka en itse tee potilastyötä, pidän silti tärkeänä pysyä kartalla ajankohtaisista hoitokäytännöistä ja tutkimuksen uusista tuulista myös oman tutkimukseni ulkopuolella. Väestötutkimusten parissa työskentelevänä saan ajantasaista tietoa väestössä tapahtuvista muutoksista, mutta yksilötason näkökulma ja potilastyössä kohdatut haasteet ovat teemoja, joille en työssäni altistuisi ilman ammatillisia ja poikkitieteellisiä tapahtumia, koulutuksia ja konferenssimatkoja. Näiden kautta olen saanut arvokkaita monipuolisia näkökulmia lihavuudesta sekä yksilö- että väestötason ilmiönä.

Kieli muokkaa ajattelua ja asenteita

Lihavuuden stigman on todettu olevan merkittävä este hyvän hoidon toteutumiselle. Myös yhteiskunnalliset asenteet ovat valitettavan kovia, ja yksilöä vastuuttava puhetapa on edelleen näkyvästi esillä etenkin mediassa. Aiempina vuosina on ECO:ssa edellytetty lihavuustutkijoille tutun people first -kielen käyttöä, mutta tänä vuonna esittäjät vastaanottivat myös erillisen ohjeistuksen leimaavien kuvien käytöstä. Tämä oli mielestäni erinomainen lisäys. Kehosensitiivisen ja stigmaa vähentävän kielen lisäksi lihavuustutkijoiden ja alan asiantuntijoiden on tärkeää kiinnittää huomiota julkaisuissa ja esityksissä käytettyihin kuviin, sillä mielikuvat ohjaavat myös ammattilaisten ajattelua. Ei ole merkityksetöntä, esitetäänkö lihavuutta käsittelevässä kuvastossa iloisia vai surullisia ihmisiä aktiivisissa vai passiivisissa toimissa, sillä näiden kanssa lihavuudella on kroonisena sairautena hyvin vähän tekemistä.

Kirjoittajan yhteystiedot:

Annika Santalahti

annika.santalahti@thl.fi